Prikon blogi
sunnuntai 12. marraskuuta 2023
sunnuntai 6. joulukuuta 2020
maanantai 16. marraskuuta 2020
lauantai 16. helmikuuta 2019
Pari viikkoa Gambiassa
Vietin tammi-helmikuun vaihteessa kaksi viikkoa Gambiassa ja tein päiväretken Senegalin Fathalan eläinpuistoon. Kuvissa olevien eläinten lisäksi siellä oli paljon apinoita ja villisikoja.
Gambian YMCAn kuvia
Hauska puunrunko namikan vieressä, ja kulkukoira, jolla repaleinen korva.
Ajoreitin varrelta
Lazy day Gambianjoella. Risteilimme veneellä pitkin jokea, nautimme hyvän aterian, joka valmistettiin siinä laivalla.
Ohjelmaan kuului kalastusta, mukana olevat miehet laittoivat syötin ja irrottivat saadut kalat. Minäkin sain kolme kalaa.
Mangrovepuita pitkin joen rantaa, varsissa kasvaa ostereita, joita naiset käyvä irrottamassa kulkien kapeilla veneillään.
Muitakin oli joella.
- . -
torstai 6. joulukuuta 2018
perjantai 23. helmikuuta 2018
Viro 100 vuotta
(Kuva lainattu Ilta-Sanomista)
------------------------------------------
Kuvia ensimmäiseltä Tallinnan matkalta vuonna 1971. Laiva oli tietenkin Ceorg Ots, aika syksyä. Sää oli syksyisen kaunis. Kävimme katsomassa melkein kaikki nähtävyydet, mieleen on jäänyt etenkin omenanäyttely, josta ei näytä olevan kuvaa. Matkaseurueena opiskelija-asuntolan nuorisoa.
torstai 22. helmikuuta 2018
HKI-STO, STO-HKI
Lähdössä Tukholmaan, Vikingin laiva kuvattuna likaisen ikkunan läpi.
Laiva tuli Tukholmaan aamulla, sää oli tuulinen ja pakkasta muutama aste. Muuta suunnitelmaa meillä ei ollut kuin kävellä Historialliseen museoon, tutustua siihen ja kävellä takaisin laivalla. Kaupassa käytiin välillä.
Laivalle paluumatkalla tuli kova lumisade; kaunis kuin joulukortissa.
Kuvia satamasta ja matkalta kohti Suomea.
Tulossa Helsinkiin.
Suomenlinnaa.
Helsinki oli aurinkoinen vain hieman pakkasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)