sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Kone kunnossa

Vihdoin ja viimein sain tietokoneeni kuntoon. Tähän oli tullut joku haittaohjelma, joka esti koneen käytön. Ystävällisen tuttavan avulla tämä on puhdistettu ja nyt toimii. Luulin, että kaikki kuvat ja dokumentit olisivat hävinneet, mutta niin ei onneksi käynyt. Ollaan taas sivistyksen parissa!

Kuvia Ranskan matkalta.

 
 
Lähin joulukuusen myymälä Villeneuve-Loubetissa.

 
V-L:n kirkon jouluasetelma


 
Appelsiineja Nizzassa.
 
Cannesin taidemuseo

 
 
 Cagnes-sur-Merin rantakirkosta


 
Nizzan rantaa.
 
 
 
Muutama kuva lisää: Nice Etoile ja uudistettu puisto. (Anteeksi kuvien huonolaatuisuus.)
 


 

lauantai 6. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivä

Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Juhlin Itsenäisyyspäivää sateisessa Villineuve-Loubetissa. Täällä tuskin tiedetään juhlasta mitään. Sytytän illalla kaksi kynttilää ja juon juhlakahvit.
Olen ollut täällä nyt viikon, sää on milloin mitäkin, sataa ja ei sada. Lämmintä on ollut eikä päivällä ole pimeää. Joululauluja olen kaivannut.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Adventti

Ollaan jo adventtisunnuntaina puolella. Minä pidän ensimmäisestä adventtisunnuntaista. Siihen ei liity mitään suurempia paineita niin kuin jouluun.

1.
Tiellä ken vaeltaa,
ken aasilla ratsastaa?
Maahan on laskettu vaatteita,
lehtiä, oksia.
Muurari-rabbi nyt
on matkalle lähtenyt,
noussut on satulaan ratsunsa,
kuitenkin kuningas.

2.
Kruunua, valtikkaa
et lainkaan sä nähdä saa.
Mahtavat ovat muualla,
suurissa saleissa.
Ihmisen Pojan tie
nyt kaupunkiin suureen vie.
Suosio satojen ihmisten
vaihtuu jo syytökseen.
3.
Nöyryys ja hiljaisuus
on valtasi salaisuus.
Voimalla, väkivallalla
et tahdo hallita.
Uskomme vahvista,
luo tiellemme valoa,
johdata elämään rikkaaseen,
rauhaan ja hyvyyteen.

4.
Jeesus, sä Herramme,
sua seurata tahdomme.
Kanssamme kulje eteenpäin,
yhdessä, yksittäin.
Hoosianna, hoosianna,
hoosianna, hoosianna!
Saavu jo, kuningas, luoksemme
täyttämään toivomme.

Juhani Forsberg 1967. Virsikirjaan 1986.

Hyvää ensimmäistä adventtia!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Harmaa marraskuu

Tämä aamu on marraskuisen harmaa ja synkkä, vielä ei kuitenkaan sada. Pari kirkasvalolamppua yrittää valaista huushollia. Tyhjennän joulua varten pakkasta leipomalla marjapiirakoita. Mitään merkittävää ei tapahdu. Hauskaa oli kuitenkin seurata, kun kolme pihaharakkaa kiusasi rusakkoa. Ajoivat sen lopulta naapuriin. Rusakko on uskollisesti pitänyt majaa meidän pihalla, nököttelee milloin missäkin, pakenee, jos menen liian lähelle.
Suunnittelen vielä ennen joulua matkaa Nizzaan, onnistunee. Siellä saattaa paistaa aurinko useammin kuin täällä.

torstai 6. marraskuuta 2014

Kissa ja koira

Aamulla alkavassa räntäsateessa lähdin tyttären lemmikkien "lapsenvahdiksi".  Perhe on muuttanut tähän uuteen asuntoon vasta vähän aikaa sitten, en ole käynyt täällä monta kertaa. Junamatka meni asiallisesti, vaikeudet alkoivat asemalla. Lähdin kävelemään täsmälleen päinvastaiseen suuntaa kuin olisi pitänyt. Aikani ihmeteltyäni ryhdyin kyselemään neuvoa. Kukaan ei oikein tiennyt katua, jonne olin menossa. Soitin miehelleni ohjeita ja lopulta vävylleni, joka korjasi minut perille. Voi tyhmyyttäni! Täällä nyt olen. Koiran ulkoiluttaminen oli oma hommansa. Liukasta ja märkää, yhden kerran kaaduinkin keskelle katua. Koira on vuoden vanha, lumi oli sen mielestä ihmeellistä. Lunta piti haukkailla suuhun ja hyppiä ja pomppia lumisella nurmikolla. Nyt valvon ja kuuntelen eläinten hengitystä.

tiistai 30. syyskuuta 2014

Välilasku Frankfurtissa

Olen taas matkalla Nizzaan. Aamulla aikaisin lentokoneeseen, matka meni joutuisasti, taisin nukahtaa välillä. Kotipihalla syksy teki tuloaan, lämmintä oli kuitenkin. Kun tule takaisin, puut ovat jo paljaat ja sataa kylmästi. Kolmessa viikossa ennättää talvikin tulla☺️. Toivottavasti ei sentään.
 Olen aloittanut taas ranskan kielen sähköpostikurssin, hankalaa ja vaikeaa on, mutta ainahan jotakin tarttuu mieleen. Edellisen kerran lopetin kesken, nyt en aio lopettaa.
Minulla on kolme tuntia aikaa perehtyä lentoaseman tarjontaa. En osta kuitenkaan muuta kuin vähän ruokaa. Sää täällä on pilvinen mutta lämmin.

torstai 28. elokuuta 2014

Varastosta



Varaston siivousta:
Tämä on ostettu varmaankin 70-luvulla, on niin sen aikaisen värinen. Pitäisi ottaa uudelleen käyttöön. Se oli vain niin umpinainen, että leivät olivat homehtua sen sisällä.

 
Anopille ostettu Arabian seinälautanen. Oli pitkään hänen seinällään, en silloin tykännyt. Nyt se näyttää ihan kivalta.

 

 
Lapsenlapsetkin ovat ehtineet leikkiä jo näillä.
 
 
Lasten "aarteistoa".


tiistai 19. elokuuta 2014

Kansallispuku

Inspiroiduin esittelemään oman kansallispukuni kun luin erään henkilön blogia. Hän aikoi tehdä kansallispuvun kokonaisuudessaan muutaman vuoden aikana.
Oma pukuni on Sulkavan puku, minulla ei ole mitään yhteyttä Sulkavaa, mutta äidilläni oli. Oli aikanaan vaikea etsiä oma suosikki, ihan lapsena minulla oli puku, jota en muista mistä se oli, vähän isompana kaunis Munsala. Olen kotoisin Kainuusta, mutta mikään kainuulainen ei minua miellyttänyt. Toiveikkaana kokeilen tätä, mutta en ole mahtunut siihen vuosiin, vuosia on muutama kymmen, kiloja noin 20.
Laitan tähän muutaman kuvan, loput sitten kun löydän puuttuvat osaset.


 
Nyöri kuuluu liiviin, huivista en tiedä kuuluuko se kokonaisuuteen vai onko se jokin muu..

 
Puuttuvia osia: esiliina, paita, päänauha, koru, kaikki nämä on tallella jossakin.
Kenkiä ja sukkia eikä päähinettä minulla ei ole koskaan ollutkaan.
 
Linkissä koko Sulkavan puku.

http://www.kansallispuvut.fi/puvut/sulkava_np.htm

lauantai 9. elokuuta 2014

Vaellus

Aamulla mietin moneen kertaan lähdenkö vaellukselle mukaan. Onneksi lähdin. Matkani alkoi Vanhankaupunginlahden tuuliselta sillalta. Aluksi oli pieni hartaushetki ja sitten matkaan. Reitti kulki pitkin  Vantaan joen rantaa, joella kulki melojia, soutelijoita ja pystymelojia. Ohjelman mukaa tutustuimme erilaisiin kasveihin mm. moneen tulokaskasviin, jotka valtaavat joutomaat. Harmio-kasvi oli minulle uusi tuttavuus, josta kuitenkaan ei ollut harmia. Sää oli mitä parhain: aurinko pienessä pilvessä, lämmintä muttei liian lämmintä. Vaellus sujui hissukseen, mihinkään ei ollut kiirettä. Koskaan aikaisemmin en ollut käynyt kirkonkylän myllyn luona olevalla koskella. Puolitoista kilometriä ennen päämäärää jaloista alkoi loppua voima, mutta perille hernekeitolle jaksoin kuitenkin.


Korson srk:n nettisivulta
Perinteinen Pyhän Laurin vaellus kuljetaan tänä vuonna Vantaalla neljännen kerran. Elokuussa kuljettavan vaelluksen teemana on ekologisuus.

Kuvia vaellukselta.




 




 
Milloin:
09.08.2014 klo 13:30 - 20:00







p laurin vaellus








122

Vaellusta voi kulkea eri reittejä, jotka kaikki johtavat Pyhän Laurin kirkolle. Yksi reiteistä lähtee Helsingin Vanhankaupunginlahdelta, muut eri puolilta Vantaata.
– Vaelluksen ekoteemalla halutaan avata pääkaupunkiseudun ihmisten silmät lähiluonnon huomaamiseen. Vantaa ei ole vain moottorin jylinää, sementtiä ja asfalttia. Ympärillämme on upea ja monimuotoinen luonto kasveineen ja eläimineen, joiden ohi me arjessa liian usein kiirehdimme. Vaellus tarjoaa mahdollisuuden kohdata nämäkin asiat, toteaa Vantaan seurakuntien johtava kasvatustyön pastori Tarja Korpela.
– Vantaalainen luonto on löytämisen arvoinen. Luonto ja ihminen kuuluvat yhteen ja tarvitsevat toisiaan. Luonnossa moni kokee myös Luojan läsnäolon ja löytää lepoa ja tasapainoa elämäänsä.
Reiteillä on mukana luonto-oppaita kertomassa ympäröivästä kaupunkiluonnosta. Biologi Peter Joy lähtee mukaan Helsingin Vanhankaupunginlahdelta kulkevaan ryhmään, lintu-asiantuntija Jari Markkula Länsi-Vantaan reitille ja luonto-opas ja luontokuvaaja Pekka Hintikka Korsosta lähtevälle reitille.
Vaelluksen päätepisteessä Vantaan Pyhän Laurin kirkolla on vaelluspolku lapsille ja läheisellä myllyllä luonto-rasteja kaikille vaeltajille. Kirkonmäellä on tarjolla kasvishernekeittoja ja klo 18 alkava vaeltajien iltamessu, joka on suunniteltu vaelluksen ekologisuus-teeman mukaisesti.
Ekovaellukselle lähteviä pyydetään ottamaan mukaansa oman soppakipon ja juomamukin.

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Silmälasit

Viime viikolla kävin silmälääkärissä Helsingissä. Edellisestä kerrasta olikin jo kulunut vuosia. Lääkäri ja optikko moittivat minua varovasti, olisi pitänyt käydä paljon aikaisemmin. Onneksi ei ollut  muuta vikaa, kaihia tai silmänpainetta, kuin huonontunut näkö. Uudet hienot lasit kävin sitten tänään hakemassa. Maailma kirkastui kummasti. Nyt minulla on kahdet lasit: aurinko- ja tavalliset lasit. Niissä pitäisi olla ja onkin monitehojutut, mutta lukea en edelleenkään näe niillä. Lasit pitää ottaa pois jotta näen lukea.

tiistai 5. elokuuta 2014

Elokuu

Lämpö jatkuu ja jatkuu, ihanaa, en valita yhtään. Hassua on, että kun kuumuutta on kestänyt pikän aikaa, olen siirtynyt sisähommiin. Olen siivonnut ja pöllyyttänyt kaappeja yms. Netistä huomasin tällaisen 'Yksi tavara pois päivässä' -jutun. Olen noudattanut sitä ja olen tällä hetkellä edellä tavaramäärän poistamisessa. Mm. kirjoja olen vienyt noin 30 kpl Kierrätyskeskukseen. Vielä poistot ei näy eikä tunnu missään.
Koneet on edelleenkin epäkunnossa. Hain pois puhelimen, siinä ei ollut mitään vikaa. Osa valokuvista meni kuitenkin sen sileän tien, ei onneksi tärkeitä.
Auringosta nauttien.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Reistailevat koneet

Olemme palanneet jo onnellisesti Amerikasta. Matka oli ikimuistettava tapahtuman ja maisemienkin vuoksi. Amerikassa herättiin neljältä odottamaan aamiaista, täällä taas valvottiin viikon verran neljään ennen kuin uni tuli. Nyt on unirytmi taas Suomen mallissa. Olemme ehtineet jo käydä Pärnussa yön yli matkalla. Mies huollatti autoa ja minä kävelin pitkin kaupunkia.
Kuvia en pysty lataamaan koska tietokone reistailee ja skanneri pitää koneelle seuraa. Puhelinkin meni pimeäksi, minulla on lainapuhelin, oma luvattiin korjata kahdessa viikossa, nyt on mennyt melkein kuukausi. Aurinko onneksi paistaa ja on lämmintä.




maanantai 30. kesäkuuta 2014

YMCA of the Rockies

Aamulla alkoi varsinainen tapahtuma hartaushetkellä; rukouksia, laulua ja puheita. Parasta oli kuitenkin "Mile High Cospel Choir", aivan upeata laulantaa. Illalla heillä on konsertti, johon menen. Ohjelma jatkui YMCA:n Maailmanliiton pääsihteerin ja taloudenhoitajan raporteilla. Tauon jälkeen ohjeita päivän tuleviin tapahtumiin. Nälkä täällä ainakaan ei tule, ruokaa on paljon ja se on hyvää. Eilen tavasin moneen kertaan Menusta 'kaalilaatikko' ennen kuin tajusin, että siinä todella luki kaalilaatikko. Koko ruokalista oli suomeksi, mm. lohikeittoa ja karjalanpaistia ja mitä muuta, en nyt juuri muista. Lounaan aikana Euroopan ja Skandinavian kokoukset, iltapäivällä monenlaisia työtupia.
Väsymys välillä painaa, mutta muuten on uskomattoman hauskaa ja mielenkiintoista.

Kuvia lisätty 16. 8. 2014

 








 

lauantai 28. kesäkuuta 2014

Estes Park YMCA

Monen monituiseen harhaan ajamisen ja huutamisen jälkeen löysimme perille tapahtuma-alueelle.  Paikka on vuoristossa melkein kahden kilometrin korkeudessa (ei varma tieto), maisema parani perille päin ajaessa: Kuusta kasvavia vuoria, kallionkielekkeitä, vuoristopuroja, Estes Parkin kaupunki, jossa oli joku tapahtuma, ihmisiä paljon liikkeellä. Huonetta odotellessa kävelin alueella ja näin kuinka haukka pyydystää pienen linnun noin kymmenen metrin päässä  ja pieniä  eläimiä, jotka vilistivät karkuun, kun tulin lähelle. Minulle ihmeellistä, koska kotona en juuri lintuja ja rusakkoja kummempia näe. Nyt kello on kotona mitä lie, hieman väsyttää.
http://ymcarockies.org


Ihme ja kumma, jotenkin tämä masina toimii. Lisäsin muutaman kuvan alueelta 16.8.2014.







Matkalla USA:ssa

Eilen varhain aamulla lähdimme matkalle Ameriikkaan. Ensin Berliiniin, josta Chicagoon ja sieltä Denveriin. Matka meni mukavasti, vaikka välillä oli pitkästyttävää. Lento meni Gröönlannin alakulman kautta, nähtiin lumipeitteisiä vuoria. Maalaistyttöä hämmästytti lentoasemien suuruus, ei minulta ennen ole otettu sormenjälkiä muuta kuin peukalosta passiin. Tulossa odotin että meidän tavarat pengotaan perinpohjin, mutta niihin ei vilkaistuaan. Denverin liepeiltä löysimme pitkän etsiskelyn jälkeen hotellin, jossa nyt aamuviideltä odottelemme virkeänä aamiaisella pääsyä. Päivän mittaan uusiin seikkailuihin.

maanantai 23. kesäkuuta 2014

15 päivää lämmössä

 
 
Eipä juuri harmittanut matka Loupetiin niin kuin edellisessä jutussa kerroin. Täällä Suomessa oli ennätyksellisen kylmä kesäkuun alku. Välimeren rannalla taas oli hellettä, lämpömittari näytti yli 30 astetta päivällä, aamuseitsemältä 24 astetta. Vain parina päivänä satoi, sekin oli lämmintä sadetta, yhtenä iltapäivänä oli kova ukonilma, ukkonen jyristeli pari tuntia.
 
Monennäköistä ennätin tehdä. Kävin taas Modernin taiteen museossa, se kun on keskellä Nizza:
 
Pari Niki de Saint Phallen työtä.
 
 
Näistä Yves Kleinin töistä pidän, ne on niin kauniin sinisiä.

 
Tähän on tullut mukaan kattolamppujen heijastuksia suojalasiin.

 
Kahden seuraavan tekijää en muistanut kirjoittaa ylös. Välttämätää en ole innostunut tästä pienestä huoneesta.


 
 

 
 
*****

 
Tämä taulu oli Villeneuve-Loubetin rantagalleriassa.