perjantai 15. tammikuuta 2016

Helsingistä Tallinnaan

 
Eilen matkasimme miehen kanssa Tallinnaan. Aamulla lähtö ja kotiin illalla. Eipä siinä ihmeitä ennätä tehdä perillä, käydä kaupassa ja hieman kävellä. Mies tykkää leikkauttaa hiuksensa ja partansa Tallinnassa.
 
Hytin ikkuna oli kovin likainen, Katajanokkaa kuvassa.
 
 
Laiva irtoaa laiturista.





 
Tallinnassa



keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Loppiainen

 
 
Tulihan se talvi meidänkin kylälle, lunta on satanut hieman ja pakkasta on nyt -22 astetta. Halkopinossa riittää puita poltettavaksi takassa.
 
 
"Äitienpäiväruusu" jouluisena.
 
 
Vuorimänty.
 
 
Linnuille olisi paljon ruokaa, mutta jostakin syystä ei nyt kelpaa. Olisikohan naapurissa parempaa sapuskaa.

 
Lumen alla on myös kanerva, vihreät ovat tekokukkia.

 
 

 
 
Rusakko näkyy asuvan vielä pihalla, en ole pitkään aikaan nähnyt.
 
Hyvää loppiaispäivää!