Koululaisena minulla oli kirjeenvaihtotovereita Japanista, Saksasta ja Tanskasta. Lähettelimme kirjeitä ja kortteja ahkeraan, vain nämä on säilyneet, tanskalaisia ei ollenkaan.
Skanneri useasti rikki tai muuten kiukuttelee, kuvat on otettu kameralla.
Naoko kirjoittaa, että tämä on kuva Mt. Fujista Oshinosta. Hän ei ole vielä kiivennyt vuorelle, mutta toivoo voivansa kiivetä jonakin päivänä. (1963)
Kortin koivikko on romanttinen paikka, liittyy jotenkin kruununprinssiin ja -prinsessaan, en saa selvää tarkemmin. Taustalla Mt. Asama, joka on aktiivinen tulivuori. (1964)
Yksi monista Japanin linnoista Shirasagijo Castle, perustettu noin 1333-1397.
Christelin kortteja Bremenistä. (1963)
Ylempi kortti on vuodelta 1936 rautatieasemasta. Christel kertoo ottaneensa sen vanhempiensa albumista.
.
Ajanmittaan kirjoittamisinto lakkasi, kortit olen säilönyt vintille. Molemmat tytöt lähettivät minulle kivoja lahjoja, jotka ovat muutoissa hävinneet. Jäi sellainen tuntu, että he olivat varakkaista perheistä. Kumpikaan ei lähettänyt itsestään valokuvaa, tanskalainen poika lähetti, hänellä oli paha akne. Kaikkea sitä muistaakin!