perjantai 8. syyskuuta 2017

Uudelleen Tukholmassa


Aviopuoliso oli saanut erittäin edullisen  risteilytarjouksen synttäreiden kunniaksi. Lähdettiin taas matkalle. Sitä ei muista, että näiden tarjousten hytit on joko yökerhon ylä- tai alapuolella. Siinäpä sitten kuunneltiin puoli kahteen jumpjumpjump-ääntä. Olisi muutettu hytti A-hytiksi jonnekin muualla, mutta ne oli kaikki täynnä. Muuten laiva oli ihan viihtyisä, syötiin perinteinen katkarapuvoileipä ja ostettiin karkkia ja kuljeskeltiin.
Tukholmassa sää oli kaunis, mutta viileä.
Olen aina luullut, että Hop-on Hop-off -systeemi on kätevä tapa tutustua joustavasti kaupunkiin, mutta eipä ollut. Bussi lähti laivarannasta mukavasti, mutta pysähtyi yli puoleksi tunniksi alkupysäkille. Sitten, kun vihdoin lähti, matka sujui hyvin Skanssenille.
Poistulo ei ollutkaan niin sujuvaa. Kierreltyämme  Skansenilla, tuli aika lähteä pois. Odotimme bussia 45 minuuttia. Muita Hopeja tuli vaikka kuinka monta, mutta niihin meidän liput eivät kelvanneet. Aika meni turhaan odotteluun, muualla ei ennätetty käydä.

Kone ei suostu lataamaan kuvia, jatkan myöhemmin.
Nyt toimii.
 
Oopperan kellari.
 
 
 
Kuninkaan linna.

 
Skanssenilla, kuvassa pienenpieni raidallishäntäinen lemuri, olivat vapaina yhdellä osastolla, mutta karkasivat pois ennen kuin ehdin kuvata.
 
 
Näillä oli hauskaa, leikkivät ja purivat toisiaan.

 
Apinoiden alue.
 
 
Tarkka vartija.