Kävimme miniristeilyllä kauniissa Gotlannissa viime viikolla. Laiva matkasi Visbyhyn Tallinnan kautta. Meillä oli sisähytti, maisemia merimatkalla ei juuri nähty.
Osallistuimme kahdelle retkelle: aamupäivällä ja iltapäivällä.
Retki alkoi tutustumisella Fridhemin näköalapaikalle, myös toinen retki alkoi sieltä.
Jyrkänteeltä oli komeat näkymät merelle. Jyrkänteen reunoihin oli laitettu valkoiset merkit, joiden toiselle puolelle ei saanut mennä mahdollisen sortumisvaaran vuoksi. Ensimmäinen opas näin varoitti, toinen ei.
Peppi Pitkätossu -elokuvissa esiintyvä puu, Peppi-talolla emme käyneet.
Neidonkieli.
Kaupungin näkymiä.
Kasvitieteellisessä puutarhassa kasvava muratti, pitäisi olla ohuempi puoli ylöspäin.
Betoniporsaat olivat lampaita.
Hautalaiva jossakin, paikan nimi meni ohi korvien. Keskellä metsää, viikinkiaikainen.
Komeita unikkopeltoja matkan varrella, useampiakin.
Kävimme myös lammastarhassa, mutta sieltä kuvat eivät onnistuneet.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti