maanantai 20. toukokuuta 2013

Vintiltä II


Vintin siivoaminen etenee hissukseen. Vaikea päättää, mitää jättää ja mitä viedä kierrätykseen. Tyttären jos päästäisin vintille, homma olisi helppo: kaikki pois, mutta en päästä.
Sekalainen kuvasarja tässä.

Oshigambon lukion hyväksi seurakunnat on kerännyt rahaa 60-luvulla. Oshigambo on Namibiassa. Olisikohan tuo kuvio nykyisin "poliittisesti korrekti"?  Kirjanmerkki on säilynyt kirjan välissä.

 
Lasten kouluaikainen melodika, ääni on edelleen hyvä. Kokeilin Ukko Noalla ja  Enkeli taivaalla.

 
Aarikan peltipurkki, viesti näkyy kannessa.

 
Anopin perintöä, toiselta bambilta on korvat katkenneet, mutta en raski poiskaan heittää.

 
Pieni pitsiliina ja kolme muuta on erään kuolinpesän jäämistöä. Toiset olisivat laittaneet ne roskiin, mutta minä pelastin ne meidän vintille. Jotakin noista kahdesta alimmasta voisi tehdä.



 
Finelin muki.

 
Kesämekko 80-luvulta.

 
Lasten monchhichit. Noinko se kirjoitetaan, google sanoi niin. Meidän lapsille oli näille ihan oma keksimä mini.



Vintin ikkuna, kuva otettu muutama päivä sitten. Nyt koivun lehdet on suuremmat..




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti